Näistä syistä seerumin käyttäminen kannattaa
Olet varmaankin kuullut seerumista, mutta jos vielä ihmettelet, mitä hyötyä siitä on, lue eteenpäin! Paljastamme nimittäin tämän mehukkaan kauneusniksin salaisuudet. Seerumista on lukuisia hyötyjä: se muun muassa ehkäisee ikääntymisen merkkejä sekä silottaa ja kosteuttaa ihoa. Siksi se onkin täydellisen ihonhoitorutiinin olennainen osa.
Mitä seerumi oikein on?
Seerumin rasvaliukoisen koostumuksen ansiosta aktiiviset ainesosat pääsevät syvälle ihoon sen sijaan, että ne jäisivät vain ihon pinnalle. Näin seerumi pääsee paremmin korjaamaan ja suojaamaan ihoasi esimerkiksi ikääntymiseltä, kuivumiselta tai hyperpigmentaatiolta. Seerumit vaikuttavat ihon kerroksiin, joihin muut tuotteet, esimerkiksi kosteusvoiteet, eivät yllä.
Miten seerumia käytetään?
Jokainen ihonhoitorutiinin vaihe on jatkoa edelliselle. Seerumi tulee levittää puhtaalle ja kuivalle iholle, joten puhdista kasvot puhdistusaineella ja kasvovedellä ennen seerumin levittämistä. Tarvitset vain herneenkokoisen pisaran seerumia. Levitä se hellävaraisesti kasvojen ja kaulan iholle. Anna kuivua ja levitä sitten kasvoöljy (mikäli käytät sellaista) ja lopuksi kasvovoide. Seerumista riippuen voit käyttää sitä sekä aamun että illan ihonhoitorutiinissasi.
Suosituimmat seerumimme:
Reset Overnight Serum
Hehkua iholle: Täydennä iltarutiinisi seerumillamme ja nauti hehkuvasta ihosta aamun tullen.
Immortelle Precious Emulsion
Ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin: Supistaa ihohuokosia sekä parantaa ihon rakennetta ja kimmoisuutta.
Immortelle Divine Serum
Anti-age: Elvyttää ja kirkastaa ihoa sekä parantaa ihon kimmoisuutta.
Antioksidantteja sisältävä seerumi
Enemmän kuin pelkkä seerumi
Reset Overnight Serum -tuotteessa kasvoöljyn pehmeys kohtaa seerumin imeytymiskyvyn. Se rauhoittaa punoittavaa ja kireää ihoa sekä edesauttaa ihon paranemista. Pienenpieniin kultaisiin kupliin kapseloitu öljy tunnetaan voimakkaista antioksidanttisista ominaisuuksistaan. Se tehostaa kollageenin tuotantoa ja parantaa ihon mikroverenkiertoa, mikä edistää solujen uusiutumista ja ihon kiinteytymistä. Tämä antioksidantteja sisältävä seerumi onkin täydellinen apu suojaamaan ihoasi ilmansaasteiden vaikutuksilta.
Täydellinen ihonhoitorutiini
1. Puhdistus ja kasvovesi
Kokeile hellävaraista Immortelle Divine Foaming Cleansing Cream -puhdistusvoidetta.
2. Kasvoseerumi
Hiero Reset Overnight seerumia kasvoillesi kasvoillesi ja anna vaikuttaa yön yli, niin saat nauttia hehkuvasta ihosta aamulla herätessäsi.
3. Ihon tarpeisiin sopiva kasvovoide
Valitse ihotyyppiisi sopiva kasvovoide. Onko sinulla kuiva iho? Valitse Shea Butter Light Comforting Cream.